Kiitos taas kommentoijille!

Väsyttävä viikko takana. Huomaa, että lapsi reagoi aika paljon näihin muutoksiin; koulun aloittamiseen ja ip-kerhoon. Menohan on sitten sen mukaista. Itsellä sen verran väsynyt olo, että ei ajatuskaan kulje.  Uskon kuitenkin, että pyörät on nyt pantu pyörimään ja hommat edistyy. Totuus on se, että lapsi tarvitsee apua, samoin koko perhe. Mutta asioissa on kaksi puolta...

Olen keskustellut edellisen kirjoitukseni jälkeen opettajan kanssa useamman kerran, koulupsykologin kanssa ja ip-kerhon ohjaajien kanssa. Opettaja näkee lapsessani paljon hyvää, mutta nyt vain pitää saada selville keinot, joilla voimme lasta auttaa parhaiten. Koulupsykologi otti asian myös hoitaakseen ja meillä onkin ensi viikolla palaveri, johon osallistuvat opettaja, psykka ja eskariope. Samoin lapselle on myös varattu aika koulupsykologille ja mahdollisesta jatkosta. Ip-kerhonkin ohjaajien kanssa olen näistä asioista keskustellut. Lähinnä siitä syystä, kun lapsi on esim. karannut, tapellut ja ollut tottelematon kerhossa. Kerhossa on vain 2 ohjaajaa (+1 osa-aikainen) ja noin 30 lasta. Ymmärrän, että heillä ei riitä yhtä henkilöä yhdelle lapselle koko ajaksi, lisäksi kaupunki ei ole antanut heille avustajia, koska ei ole rahaa. (ja taas yllättäen lapset ovat kärsijöinä...) Ip-kerhossa ollaan sitä mieltä, että lapseni tarvitsisi ehdottomasti oman henkilökohtaisen avustajan sinne. Ja ettei niin iso ryhmäkoko sovi hänelle. Ok, olen samaa mieltä ja kysyinkin, mikä on vaihtoehto? He ehdottivat, että MINÄ lyhentäisin työaikaani, että lapsi olisi vain klo 15 asti ip-kerhossa.  Kysyinkin heiltä, että millä rahalla ja että tekisinkö 80 % työajalla 100 % työt? Entäs olisiko mummoja, jotka voisivat auttaa. Kyllä on mummot, mutta ei se mielestäni heidän asiansa ole! Silloin suutahdin hieman ja totesin, että kaupunki on velvoitettu järjestämään ekaluokkalaisten ip-hoito, joten asia on mielestäni kaupungin järjestettävä. Argh... Ymmärrän ip-kerhon tilanteen, mutta... Jos voisin, niin tottakai vähentäisin työaikaani ja olisin vaikka ottamassa poikaani vastaan joka päivä koulusta, mutta kun valitettavasti se ei ole mahdollista ja kuitenkin oma työni on myös minulle tärkeää.

Sain itse läheiseltä ihmiseltä kommenttia, että ei ole kiva, että kirjoitan blogia ja avaudun lapseni asioista netissä. Ymmärrän kyllä tämän ajattelutavan, mutta koen itse, että haluan kirjoittaa ajatuksiani johonkin. Kirjoittaa voisi kuulemma päiväkirjaankin. Totta, mutta haluan myös, että kirjoitukseni voi lukea joku samassa tilanteessa tai jo nämä asiat läpikäynyt vanhempi. Blogit ovat vain "niin tätä päivää" ja ehkä osaltaan jopa korvanneet päiväkirjat. Vaikea selittää, ehkä te lukijat ymmärrätte ajatukseni.  Mutta kuitenkin aion tätä blogia kirjoittaa, sanoi lähipiiri mitä tahansa.

Liityin myös paikalliseen adhd-yhdistykseemme ja täytyy sanoa, että sieltäkin sain ihanan kannustavaa viestiä ja neuvoja eri vertaistukipaikoista. Ihanaa, että on olemassa ihmisiä, jotka tietävät mistä puhutaan. Uskoisin, että adhd on kuitenkin sellainen juttu, mitä ei vaan ymmärrä ne, jotka eivät ole itse jollain tavalla läheisesti kokeneet sitä itse. Vai mitä mieltä olette?

Ihanaa, että tuli viikonloppu, vaikka olenkin ollut koko viikon lomalla. Meillä on kuitenkin mukava viikonloppu tiedossa, sillä saamme miehen kanssa viettää vähän aikaa ihan kahdestaan.  Tulee kyllä tarpeeseen!

Hyvää viikonloppua kaikille!