Hei,

Ajattelin aloittaa blogin, jotta voisin jäsennellä ajatuksiani ja kirjaimellisesti vuodattaa elämästäni... ;-) Olen siis 34-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta ja elän sitä kuuluisaa ruuhkavuosiaikaa. Elämä on yhtä vuoristorataa, perhe- ja työelämän yhteensovittamista. Perheeseen kuuluu aviomies sekä lapset, kohta 7-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö.

Taustaa: Keväällä 2012, kun poika oli eskarissa, ehdotti eskariope, että pojallemme olisi hyvä tehdä laajemmat tutkimukset. Poika on alusta lähtien ollut vilkas ja jatkuvasti menossa. Lisäksi noin 4-vuotiaana alkoi ilmaantua tottelemattomuutta ja uhmakkuutta. Silloin pistin sen muutosten piikkiin, pikkusisko syntyi, muutimme ja poika meni uuteen päiväkotiin. Kävimme perheneuvolassa sekä vanhemmat yksin että lapsen kanssa juttelemassa/leikkimässä jne. Perheneuvolasta ei kovin paljon apua saanut. Poika aloitti eskarin ns. kahdenpaikkalaisena, ryhmäkohtaista avustajaa emme saaneet.

Eskarivuoden aikana levottomuutta, uhmakkuutta ja aggressiivisuutta alkoi olla enemmän. Siellä kokeiltiinkin erilaisia tukitoimia, esim. aktivointityynyä, rauhallista omaa tilaa tehtävien tekoaikana, sinitarraa kädessä, mitä sai hypistellä esim. aamupiirin aikana jne. Niistä oli osaltaan apua. Kotona elämä oli jatkuvaa taistelua, tappelua ja negatiivista noidankehää. :(

Kun koulupäätös tuli, selvisi, että alueemme lähikoulussa on vain yksi ekaluokka ja 25 oppilasta. Tämän kokoinen ryhmä olisi aivan liian iso pojallemme, joten aloin selvittelemään eri vaihtoehtoa. Saimme nopeasti tiedon, että 3 km päässä toisessa koulussa aloittaa yhdistetty 1-2 lk erityisluokka ja siellä oli yksi paikka vapaana! Saimme pojan erityisluokalle, joka todella tuntui voitolta! Samalla aloitimme yksityisellä lääkäriasemalla neuropsykologiset testit, joiden pohjalta saimme pojalle lausunnon TARKKAAVAISUUSHÄIRIÖ, ADD.

Tämän jälkeen kesällä kävimme vielä lastenneurologilla, joka teki testejä sekä antoi kaavakkeita täytettäväksi sekä kotiin että kouluun. Täytimme kaavakkeet ja myös eskariope täytti ne. Tällä viikolla saimme vihdoin vahvistuksen sekä diagnoosin: ADHD.

Tästä eteenpäin olin siis adhd-lapsen äiti. Diagnoosi tuntuu sekä uuvuttavalta että helpotukselta. Nyt saamme asioille selvyyttä ja ehkä tästä eteenpäin on helpompi ottaa asioista selvää jne. kun hommalla on nimi. Rasittavinta tässä on ehkä se, että kaikki on pitänyt selvittää ja hoitaa itse. Emme varsinaisesti ole vielä saaneet kaupungilta apua, perheneuvolasta ei oikeastaan jäänyt mitään käteen, ja kun viime keväänä kysyin mahdollisista jatkotutkimuksista, niin he totesivat, että hyvä jos meillä on vakuutus ja kannattaa mennä yksityiselle. Välillä tuntui, että olen niin yksin, vailla ymmärrystä tässä asiassa, sillä ulkopuolisten on vaikea ymmärtää lapsen käyttäytymistä tietyissä tilanteissa sekä miten paljon energiaa asioiden selvittäminen vaatii. Tunsin, että todella tarvitsen vertaistukea! Ihmisiä ja vanhempia, jotka ovat samassa tilanteessa, ehkä jopa käyneet jo läpi nämä alun asiat ja osaisivat neuvoa eteenpäin. Kertoisivat, mitä pitää osata vaatia ja mistä. Koska mitäänhän ei saa, ellei ole tarpeeksi kova ääni ja pidä meteliä.

Tässä ensimmäinen vuodatukseni. Helpottaa, kun saa laittaa asioita ylös ja ehkä joskus joku myös eksyy tähän blogiini. Kenties joku, joka on samassa tilanteessa ja tarvitsee vertaistukea...?